Prosessi? Se on kuin Minigrip -pussin mainos aikoinaan: sen voi avata ja sulkea. Jotta prosessiin voi laittaa jotain on se alussa avattava. Laajennettava lisää ja lopussa suljettava, ehkä. Se pitää sisällään kaiken ja ei oikeastaan mitään. Minulle se on lähinnä ajattelun viitekehys, jolla koitan laittaa käytettävät palaset sopivaan kohtaan aikajanaa. Ja maalina on siis tavoite. Ilman tavoitetta ei voi olla kunnon prosessia.

Siis suunniteltaessa se tarkoittaa tien pohtimista tavoitteeseen seuraavista näkökulmista:

*Millaiset osallistujat? Lähtötaso? Aika?

*Kuinka avoimeksi uskallan pelata? Mikä on minimi rakenne jolla pärjätään?

*Työkalut vs. tarkoitus eli missä kohti prosessia tulee mitäkin? Pohjalla ymmärrys ihmisestä?

*Avaus ja sulkeminen?

*Missä on vipuvarsi eli millä saa todella vaikuttavuutta aikaan?

Toimintaa preesensissä, sanoisi Prosessinhoitaja Hokkanen. Vaikka rakenne ulkoisesti, aikataulullisesti jne. on sama, on sisältö aina eri. Se rakentuu prosessiin osallistuvista aineista eli ihmisistä, valmentajista ja käsiteltävistä asioista. Valmentajan täytyy kyetä olemaan läsnä ja toimia tilanteen mukaan. Monesti merkityksellinen asia, kysymys nousee osallistujilta.

”Ollaanko me suorassa lähetyksessä vai tullaanko videolta?” Kysyi pikku poika Pekka Himaselta. Prosessi ei voi tulla videolta. Se on aina suoraa lähetystä, usein improvisaatiota tilanteen ehdoilla. Epäselvyyden sietokykyä, rohkeutta tehdä päätöksiä ja prosessiin luottamista. Tietyt pysyvät prosessinvaiheet tuovat turvaa. Virtaavaa prosessia on usein todella vaikea mallintaa jälkikäteen. Sen näkee vain sydamellä. Oppiminen tapahtuu tunteiden kautta.

Tantourist, prosessissa.

Related posts:

Synteesiä! Kulttuuri on strategia. Hyvä keikka – parempi mieli! Oppimisympäristön kulmakivat?