Keskusteluja Keräsen kanssa feat. Chris Robin Popparissa keskiviikkona

Pikkupoikana olin kova Joonas Hytönen show fani. Tykkäsin katsella sitä lauantai-iltaisin – kai se tuli lauantaisin. Muistan sen JHS tähden siellä studion seinällä, ja jotain Joonaksen ja Lenni-Kalle Taipaleen vitseistä. Samoin Marzi Nyman taisi olla taustabändissä.

(c) piirtäjä.fi & banana.fi

En muista milloin ekan kerran ajattelin omaa talk showta. Idea on ollut päässäni jo jonkun aikaa. Olen kuitenkin haaveillut myös radiojuontajan ja DJ:n hommista. Tapahtumien isännöimistä olen jonkun verran tehnyt, samoin aloitellut DJ-juttuja. Kuitenkin, noin vuosi sitten Tulimyrskyn Matti soitti minulle ja kysyi kiinnostaisiko vetää paneelikeskustelu Tulimyrskyssä aiheesta sosiaalinen media. Tai en muista tarkkaan mitä Matti kysyi, mutta heitin kuitenkin idean Talk Showsta. Matti ja muut tulimyrskyporukan kaverit tarttui syöttöön ja näin ensimmäinen Keskusteluja Keräsen kanssa -talk show järjestettiin Tulimyrsky -tapahtumassa 3.11. Aiheeseen alusti Sami Salmenkivi, ja tauon jälkeen vedin talk show:n yhdessä pianisti Petrus Piiroisen kanssa. Vieraina Sitran Karoliina Luoto, SiteFactoryn Juha Kauppinen, Yriryshuoltamon Antti Kettunen ja Ekana innovationin Janne Saarikko.

Talk Shown perusidea on luoda rento ja rikastava ilmapiiri, missä ihmiset voivat keskustella innostavista aiheista. Talk Showssa ei ole tarkkaa käsikirjoitusta, vaan pyrin seuraamaan kutinaa varpaissa ja intuitiota siitä, mihin suuntaan olisi hyvä seuraavaksi mennä.

Tämän viikon keskiviikkona 13.10. pääsen kokeilemaan Talk Show:ta uudessa ympäristössä osana Business Arenan järjestämää Yrittäjyyden Think Tank:ia (PDF 422kb). Paikkana on Poppari, Jyväskylän paikallinen Jazz-Bar, ja tavoitteena luoda hyvä pöhinä, tavata uusia ihmisiä ja löytää uusia ideoita. Tällä kertaa mukana ei ole vakiopianisti Petrus, vaan kokeilen yhteistyötä ystäväni Riston, eli DJ Chris Robinin kanssa. Soittolistalla funkia, soulia ja ehkä jopa myös jotain elektronista musiikkia. Vieraana Sinikoneen ja Agora X:n Jarkko Könönen, Jyväskylän Yliopiston opiskelija ja yrittäjä Profile Pros Oy:n takana Niko Järvinen sekä Sysdrone Oy:n perustaja Jani Lehtinen.

Poppari on innostava paikka. Siellä on spontaaneja jameja, ja mielestäni sillä on potentiaalia tulla Jyväskylän Start-Up skenen ykkösbaariksi. Pekka Himasen mukaan hyvä baari, mihin kokoontua kehittelemään ideoita töiden tai opiskelujen jälkeen, on ehdoton edellytys paikallisen innovaatiokeskittymän syntymäksi (kts. Kukoistuksen käsikirjoitus). Tämän takia Talk Show:n vetäminen nimenomaan Popparissa sytyttää. Lisäksi huippua vetää se yhdessä Riston kanssa.

Ps. Tapahtuma on ilmainen, alkaa klo 17:00 ja loppuu klo 20:30. Opiskelijat, vastavalmistuneet ja sekä muut yrittäjyydestä innostuneet, tervetuloa!

Lisätietoja Facebook-eventistä ja sekä minulta. t. Ville

Tagged under

1 Comment

Vastaa käyttäjälle Ville Peruuta vastaus

More Action. More Chaos. More Mistakes. More Learning.

© 2008-2015 Monkey and Banana Osk. c/o Crazy Town, Lutakonaukio 7. 40100 Jyväskylä. Y-tunnus: 1864486-7.

Soita toimitusjohtajallemme Tatulle +358 40 831 8118

Monkey Business is a registered trademark of Monkey and Banana osk. Monkeys reserve the right to change themselves and the world.