Mielestäni hassunhauska termi tuo satupäivä. Sen varjolla voi tehdä vaikka mitä. Kuten mennä päiväkotiin lukemaan satua lapsille. Ja siihen voi luovasti yhdistää kuvittelija Tiinan, jonka ideasta koko homma alkoi. Tänään aamulla klo:0900 sitten olimme Tiinan kanssa Linnan päiväkodissa Vaajakoskella. Prinsessa Ruususen satu rallateltiin pari kertaa läpi, Tiinan toimiessa ”Kylli tätinä”. Välillä arvuuteltiin lapsilta tarinan jatkoa ja mitä Kyllin tulisi piirtää. Lopuksi lapset saivat piirtää lattialla olevaan paperiin omat kuvionsa. Kuvassa on noin 5 vuotiaiden ryhmän luovaa käsialaa.

Joukossa oli useita jotka halusivat isona taitelijoiksi. Se toi mieleeni Gordon MacKenzie:n kirjassa Orbiting the Giant Hairball kertoman tarinan. ” Käydessäni vetämässä taidetyöpajoja lapsille haluavat esikouluikäisistä lähes kaikki taitelijoiksi. Pari vuotta myöhemmin nousee enää pari kättä. Alakoulun loppuluokilla enää keskimäärin yksi lapsi uskaltaa viitata arasti.” Mitä tapahtui? Miksi näin? Itse näkisin luovuuden lähes ainoana selviytymismallina tulevaisuudessa. Erilaisten tilanteiden ratkaisemistaitona. Muistan kuulleeni lainauksen:

”Menemme kouluun kysymysmerkkinä ja tulemme ulos pisteenä”.

Aatu Yksikivisen mukaan:

”Jos haluat lapsistasi älykkäitä, lue heille satuja.

Jos haluat älykkäämpiä, lue enemmän satuja.” A. Einstein

Ja oliko se nyt Sibelius joka tuumaili:

”Jos on mielikuvitusta, ei ole koskaan yksin.”

Hauskaa oli käydä ekalla keikalla päiväkodissa. Toivottavasti uudestaan. Oli varmasti iloisin, innokkain ja heittäytyvin osallistujajoukko ikinä. Loppuu vuorovaikutusfakiirilta äkkiä työkalut, karkaa homma lapasesta hyvin helposti. Onneksi aikuiset ovat tylsempiä ja helpompia kohderyhmiä… Ainakaan suomalaiset ei innostu liikaa. Tiinassa tosin on keijumaista ilmavuutta jolla pääsee innostumiskertoimissa hyvin korkeille luvuille.

Tähän loppuun vielä rikon kaikkia hyviä ohjeita siitä kuinka yhdessä blogipostauksessa saa olla vain yksi idea/fokus. Kun juuri siitä ajattelin kirjoittaa eli rutiinien rikkomisen ilosta. Monkeytkin saivat eilen valtavan markkinoinnillisen ponnistuksen tehtyä, postitettua keltaisia kirjeitä sinne ja tänne. Merkittäväksi postituksen tekee massiivisen laajuuden lisäksi sisältö. Postitimme kirjeen mukana esitteen mielenmallipelistä! Emme merkittävästi ole aikaisemmin mitään esitteitä tehneet, emmekä millään tavoin helpottaneet meiltä ostamista. Niin se vaan maailma muuttuu, Eskoseni! Urakan päälle maistui Laitilan Skumppa, ihan sydänlääkkeeksi. Tosin Kukunalle aine taisi vaikuttaa myös aivoihin…

Täten haluan lietsoa rutiinien rikkomis liekkiä ja luovuuden puuskia. Ja kehotan katsomaan Tonttu Toljanterin joulukalenteria, sai Konsulentti Konniainenkin pistoksen valoa, iloa ja hyvää tahtoa. Minua nauratti. Kyllä!

Related posts:

Joulukalenterin luukku 9, Ihmisenergia. Joulukalenterin luukku 17 – hiutaleita! Joulukalenterin luukku 7: Näenkö mitä tapahtuu? Joulukalenterin luukku 15: Show – don´t tell!