Luukku 6: VeteraaniTV-idea

Ville ja ukkinsa, veteraani Eero Keränen

Bloggaus suomeksi alla:

Hyvää Suomen 95-v itsenäisyyspäivän jälkeistä aikaa! Suomi täytti eilen 95v. Kova juttu.

Olen jonkin aikaa pohtinut seuraavaa ideaa. Se varmaankin syntyi siitä kun asuin tovin veteraanin naapurissa, ja ukkini on myös toiminut autonkuljettajana sota-aikana. Naapurillani oli tapana kertoilla sota-ajan tarinoita kun hississä tavattiin. Samoin ukillani (kuka kuvassa oikealla), jos on tullut kysyttyä. Tosin kovin usein ei ole tullut. Yksi asia mitä pelkään on se että ukkini kuolee ennenkuin häntä asiasta haastattelen ja tallennan tarinat myös jälkipolville. Pitänee toimia nopeasti, elämä kun on arvaamaton.

Veteraaneja on tällä hetkellä elossa n. 38 000, ja heidän määrä vähenee koko ajan keski-iän ollessa n. 90 vuotta. Samoin mahdollisuudet heidän tarinoiden kuulemiseen pienenee. Tarinoiden, jotka ovat tärkeä osa meidän suomalaisten ja Suomen historiaa. Fakta lienee se että minun lapseni (jos sellaisia joku päivä siunaantuu) eivät ehdi kuulla tarinoita suoraan ukiltani. Ja kaltaisiani lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia on Suomessa todella paljon. Ajattelin, että asialle voisi tehdä jotain myös isommassa mittakaavassa.

piirros: Juha-Matti Kinnunen

Idea on seuraava. Yhdelle miehelle tai naiselle tarinoiden tallentaminen on iso työ, mutta jos meitä olisi paljon niin tarinoita saataisin talteen myös paljon. Idea on ns. joukkoistaa tämä veteraanien tarinoiden nauhoitus. Ajatus on organisoida esim. koululaisia ja vapaaehtoisia ympäri Suomen yhdessä veteraanijärjestöjen kanssa moikkaamaan veteraaneja ja tekemään näitä haastatteluja. Alkuun voisi olla pieni koulutus kuinka haastatteluun tulee valmistautua ja kuinka haastattelu kannattaa toteuttaa (teknisesti ja henkisesti). Ja sitten vaan veteraanien pariin haastattelemaan ja tallentamaan heidän tarinansa talteen. Ja miksei samaa ideaa ja prosessia voisi toteuttaa myös esim. Lottien tai jonkin muun porukan kanssa, kenen tarinat olisi syytä saada talteen.

Näistä materiaaleista voisi sitten kuratoida YouTube-kanavan mistä tarinat löytyisi. Samoin voisi ottaa pelkkiä audiojuttuja ja tehdä podcasteja. Ehkäpä myös jonkinlaisen dokumentin. Ideaa kannattaisi kokeilla ensin jollain pienellä alueella (esim. Kainuu) ja sitten oppia ja skaalata isommaksi kunhan prosessi on hiotunut kuntoon.

Olisikohan ehkä esimerkiksi Microtask, Klok, YLE tai jotkut muut tahot kiinnostuneet tällaisesta yhteisprojektista?

Here’s the blog text in English:

Finland had yesterday it’s 95th independence day. It’s great to be independent. My grandfather (in the pic above with myself) was in the war, among with about 700 000 other people. I’m nowadays a little afraid of flying, and during take off or landing I sometimes think what would I regret if the plane crashed and I died. I recalled two things, one to say thanks to my ex-girlfriend for the life we shared together (done!) and to record the stories of my grandparents  about the times when they were young (not done yet). I am interested to document their stories that maybe one day if I am blessed with children I can share the stories with them as well. And especially in the time of independence day, I think it would be important also to hear and record the stories from the days of war. In all it’s brutality and horror, I think those stories should not be forgotten.

piirros: Juha-Matti Kinnunen

So the idea would be to do Design Thinking -type of interviews with the veterans. And do it the crowdsourcing -way, meaning to empower e.g. students or volunteers to go on the field do those interviews. With cameras, mics and everything. Then curate, possibly edit a little and publish the stories on youtube. Maybe even put together a documentary about it.

Who’s in to make this happen?

Tagged under

    1. Ville Reply

      Rogerio, thanks for your support. Maybe we can make it happen also in Brazil? What could be the stories that should be collected there?

Vastaa käyttäjälle Ville Peruuta vastaus

More Action. More Chaos. More Mistakes. More Learning.

© 2008-2015 Monkey and Banana Osk. c/o Crazy Town, Lutakonaukio 7. 40100 Jyväskylä. Y-tunnus: 1864486-7.

Soita toimitusjohtajallemme Tatulle +358 40 831 8118

Monkey Business is a registered trademark of Monkey and Banana osk. Monkeys reserve the right to change themselves and the world.