Bloggaus suomeksi alla:

Impossible!

Viime sunnuntaina rakas, ihana ja aina elämää yllättävistä kulmista tutkiskeleva avovaimoni toteutti pitkäikäisen haaveensa nähdä Cirque du Soleil livenä. Myös minä sain ilokseni lähteä mukaan, sillä sain osallistumiseen oikeuttavan lipun synttärilahjaksi viime marraskuussa samaiselta superleidiltä. Cirque du Soleilin innosti suuresti, olihan Humapin sirkustaiteilija Vesa herättänyt minussa kiinnostuksen sirkusta kohtaan jo viime vuoden alussa. Olin myös lukenut kyseisestä sirkuksesta tarinoita lähinnä innovaatioita käsittelevistä kirjoista. Ja nimenomaan innovaatiohan kyseessä on, sillä Cirque du Soleil ei mahdu mihinkään määritelmään. Vaikka nimessä komeilee sana ”Cirque” on kyseessä paljon muutakin kuin pelkkä sirkus. Teatteria, akrobatiaa, sirkusta, musiikkia, laulua, tanssia, komiikkaa, voimistelua, valoja ja ääntä hämmentävästi yhdistelevä show tempaa mukaansa täydellisesti.

Työtä on ihmisen tehtävä

Mietin esityksen aikana useaan kertaan minkälaista mahtaa olla sirkustaiteilijan arki. Se mitä yleisö näkee reilun kahden tunnin aikana, on varmasti vain jäävuoren huippu. Lavalla nimittäin nähdään niin käsittämättömiä suorituksia, että niitä ei ihan parin vuoden harjoittelulla pystytä tekemään. Pienen aasialaisnaisen notkeus oli sitä luokkaa, että tällainen rautakangen sulavuuden omaava suomalaismies tunsi lievää pahoinvointia näytöstä seuratessa. Ajatus oli lähinnä ”ei tuo ole mahdollista”. Mutta niin se vain oli, tai sitten kyseessä oli erittäin taitavasti tehty illuusio.

Myös minä kohtaan omassa arjessani tilanteita, joissa pitäisi pystyä tekemään jotain sellaista mikä tuntuu mahdottomalta. Esimerkkinä vaikkapa juuri YT:n päättäneen organisaation henkilöstön innostaminen työhönsä uudelleen. Ei mikään ihan helppo nakki. Silti moni asiakas haluaisi meidän venyvän kuten edellä mainittu aasialaisleidi konsanaan. Ja vaikka hän sunnuntaina (kahdessa näytöksessä) pystyikin venymään, uskon että yliliikkuvat selkänikamat saattavat tuoda hänelle ongelmia aikaa myöten. Esityksen aikana mietin myös kuinka kauniisti esiintyjät tuntuivat elävän mukana muiden suorituksissa. En ole varma oliko näin, mutta siltä se minulle näytti. Olin näkevinäni Esan lanseeraamaa rinnalla olemista huomattavissa määrin. Ja niinhän se on, oli kyseessä sitten sirkus, urheilujoukkue tai työyhteisö niin mahdottoman muuttuminen mahdolliseksi vaatii aina toisiinsa sitoutuneen yhteisön, tiimin.

Alegria on kokemus joka saa uskomaan mahdottomaan.

Mikä sitten on mahdotonta ja mikä mahdollista? Onko 33-vuotiaana mahdollista oppia kävelemään käsillään? Entä 45-vuotiaana ajamaan yksipyöräisellä ja jonglööraamaan samalla? No ihan varmasti on. Minä uskon, että ihminen oppii tarpeeksi halutessaan mitä tahansa. Uuden taidon oppiminen vaatii harjoittelua, virheitä ja niistä oppimista. Suurin ongelma uuden oppimisessa on lähes poikkeuksetta päämme sisällä. Kun uskallamme ajatella toisin, pystymme myös toimimaan uudella tavalla. Minä päätin 2010 helmikuussa, että nyt on tehtävä jotain uutta. Löysin itselleni uuden haasteen kestävyysjuoksusta ja nyt kesäkuussa edessäni on jo kuudes täyspitkä maraton. Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten sanonut minulle, että minusta tulee maratoonari, olisin nauranut päin naamaa. Ja vaikka silloin tällöin lenkkipolulla sisäinen pöpöttäjä kyseenalaistaakin juoksemisen järkevyyden olen silti jatkanut joka kerta eteenpäin. Tässä asiassa mahdoton muuttui minulle mahdolliseksi.

Cirque du Soleilin näytös oli kokemus joka antoi minulle uskoa. Se vahvisti ajatustani siitä, että mahdotonta ei ole, on vain ajatus mahdottomuudesta. Monkey Busineksen keltaisen toimiston seinällä on edelleen juliste jossa lukee ”Tarvitsemme enemmän ihmisiä, jotka erikoistuvat mahdottomaan.” Ja niin todella tarvitsemme. Me olemme päättäneet tehdä sydämestä puhumisen ja välittämisen vallankumouksen työkulttuurissa ja voin kertoa, että vaikka se kuulostaa mahdottomalta, se todellakin on mahdollista.

JanneMonkey

Here’s the blog text in English:
Janne Monkey went to see a circue de soleil show in Helsinki with his lady and wrote a reflection about impossible to the blog. Unfortunately the blog post hasn’t been translated into English yet. Meanwhile, have a look at the video below.

Related posts:

Teen työtä, siis olen? Day 2: Don’t Eat Yellow Snow! Luukku 7: Tarvitsemme työelämän vallankumouksen Luukku 12: Keltaisen meren strategia