Olet mitä ajattelet
- Written by Ville Keksijä Keränen
- Published in Arkisto, Suomi
- Leave a reply
- Permalink
Ville sen sanoa paukautti viime viikolla treeneissä; Olet mitä ajattelet. Monasti olen pohtinut; Mitä vielä tarvitaan ennen kuin Monkey Business on valmis hyppäämään kohti isompia haasteita. Noh, ainakin tarvitaan vielä paljon, siis paaaaljon työtä, mutta sen lisäksi tarvitaan myös rohkeaa ajattelua. Itse ainakin syyllistyn liian usein ajattelemaan pienesti, vaikka itse valmentajana kuitenkin ohjaan ihmisiä unelmoimaan suurista asioista. Miksi näin?
Olen ponnistanut maailmalle työläisperheestä jossa ei tähtiin kurkoteltu. Vaatimaton ja vähään tyytyvä elämäntapa taisi siirtyä selkärankaan pyytämättä ja huomaamatta. Vasta Tiimiakatemialla opin ajattelemaan, että voin oikeasti saavuttaa sen mitä oikeasti haluan.
Saarisen Esukki sanoo, että jokaisessa meissä on enemmän mitä päällepäin näkyy. Niinpä niin. Ehkä ongelma piilee siinä, että käytän aivan liikaa energiaa miettien mitä ihmiset minusta ajattelevat. Oleellisempaa kuitenkin taitaa olla se mitä itse ajattelen itsestäni. Mitä siis oikeasti ajattelen itsestäni?
- Olen perusluonteeltani laiska. Itsensä vaivaaminen vaatii välillä uskomattoman paljon tahdonvoimaa.
- Osaan suhtautua ihmisiin empaattisesti. Uskon, että ihmisten on melko helppo luottaa minuun.
- Olen ikuinen optimisti. Usein naurettavuuksiin asti.
- Pelkään virheitä ja itseni nolaamista. Tämä estää usein todellisen heittäytymisen esim. valmennustilanteessa.
- Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat olla oma itsensä joka tilanteessa.
- Hahmotan ensin kokonaisuuden ja vasta sitten yksityiskohdat.
- Välillä vaivun omiin oloihini ja minuun voi olla vaikeaa saada kontaktia.
- Arvostan vilpittömyyttä ja epäitsekkyyttä.
- En voi sietää itseriittoisia tai väärällä tavalla ylpeitä ihmisiä. En myöskään epäile näyttää sitä.
- Olen tiimipelaaja. Ajattelen yleensä tiimin edun omani edelle.
Jotain tuollaista. Ehkä.
Pitäisikö tässä nyt jotenkin muuttua? Suuntaa ainakin pitää kirkastaa. Päivitän ensi viikolla oppimissopimukseni ja jaan siitä vielä keskeiset kohdat teille.
Innostuksella,
Janne Monkey