”Sitä minä Tatu olen ihmetellyt, että niin kauan kuin muistan, on ollut nuorisotyöttömyyttä ihan ongelmaksi asti. Ja taas kun on taantuma, niin ensimmäisenä säästetään lapsista ja nuorista. Tätä minä en voi käsittää”

Näin tuumaili kokenut yrittäjämentorini minulle ja sen valossa ainoa takuu mitä nuorille voi tulevaisuudesta antaa on takuu nuorisotyöttömyydestä. Onko kyseessä jo yhteiskuntasairaudeksi luokiteltava krooninen tulehdus jossa kykenemme enää hahmottamaan ja hoitamaan oireita? Millaisia havaintoja on tehty oireet aiheuttavasta ongelmasta? Ja kuinka sitä voisimme hoitaa?

”Joka ennustaa tulevaa, valehtelee vaikka puhuisikin totta.” –Arabialainen sananlasku

Luommeko varmuuden harhaa järjestelmillämme ja rakenteillamme joilla pyrimme ennakoimaan tulevaisuuden työelämätarpeita ja koulutuspaikkoja? Tulevaisuudentutkijoiden mukaan tulevaisuutta lähestytään aina historian kautta. Saammeko siis tällä järkeilyllä aina samoja tuloksia, kiihtyvällä nopeudella? Millainen ennakointisysteemimme pitäisi olla jotta se todella toimisi ennakoivasti, eikä reagoivasti? Tieto onkin ongelma. Olemme alkaneet kansana etääntyä työstä ja siirtyä todella tietotyöaikaan. Minä ainakin olen. Yhden sukupolven aikana suomalaisista mansikanpoimijoista pelloilla on siirrytty metsissä kykkiviin thaimaalaisiin. Kaikesta menneestä luodaan tietoa ja tilastoja. Luodaan pelkoa. En kerää marjoja myyntiin, mutta pelkään. Itseäni, sinua ja maailmaa.

”Vain teot muuttavat maailmaa ja luovat uutta.” –Aktiivipoika Tatu

Pörrätessäni Piilaaksossa huomasin alueelta puuttuvan virheen käsitteen. Virheen pelko ei pääse johtamaan toimintaa, vaan alkaa syntyä tekoja. Ainoa virhe on, ettei opi mitään. Yksilöt lähestyvät tilanteita ja tulevaisuutta omista lähtökohdistaan, miettien ”mitä minä voin tehdä?”. Kukaan ei odota yhteiskunnan tekevän mitään. Pelon tilalla on usko itseen. Ja sen päälle rakentuu yhteisöllinen voima.

Vieraillessani yhdessä Aasian suurimmista slummeista, Dharavissa Mumbain kupeessa, yllätyin täysin. Yli miljoona ihmistä kahden neliökilometrin alueella. Alue oli siistimpi kuin Kalkutan keskusta. Epätoivolle ei annettu valtaa vaan yhteisö oli ottanut johdon käsiinsä. Alueella oli yli 10000 yritystä, koulujärjestelmä ja tekemisen meininki. Tehtiin yhdessä parempaa tulevaisuutta. Yhteiskunnan ei todellakaan odotettu tekevän mitään.

”The most local is the Most systemic.” –P. Senge  

Paikallisin on aina systeemisin eli toimivin.

Läpi ihmiskunnan kehityksen on yritetty luoda suuria järjestelmiä jotta saataisiin aikaan vakautta ja varmuuden harhaa. Tuloksena saadaan aina täysin päinvastaista eli epävakautta. Muuttujia on liikaa ja kompleksisuus on hallitsematonta. Kuinka valuuttaa elvytetään?

En usko enää mihinkään suureen tai kansallisiin malleihin. Asiat ovat Inarissa erilailla kuin Espoossa. Uskon ihmiseen ja pienuuteen. Jokainen meistä elää omassa todellisuudessaan. Uskon Rutalahden kaltaiseen toimintaan jossa ei anneta periksi, vaan keksitään ratkaisu oman kylän ongelmaan. Kyläyhteisö rakentaa kylälle koulun.

”Millaista historiaa haluamme luoda?” –Esa Saarinen

Muotoiluajattelu ja kokeilukulttuuri huumaavat Keski-Suomen. SITRAN kokeilukulttuurivideo pyörii tauotta kaikkialla. Syntyy Keski-Suomen johtava ajatus: Se voi toimia – kokeillaan! Ihminen nostetaan keskiöön ja alamme tehdä vain niitä asioita joissa on järkeä. Empatia, ihmisen kohtaamisoppi ja itseajattelu nousevat koulujen oppiaineiksi. Viranomaiset / julkiset toimijat huomaavat roolikseen pykälien puolustamisen sijasta palvelukeskustoiminnan jolla mahdollistetaan uusien ratkaisumallien kokeileminen nopeasti. Aletaan rakentaa ”alustoja” joilla törmäytetään epätodennäköisiä asioita luoden huikeita ratkaisuja. Tieteen tuottajat tutkivat ilmiötä kiivaasti, syntyy globaalia imua Sumiaisiin. Kannonkosken Oiva on työllistää alueellaan kaikki jotka tahtovat tehdä töitä. Alueen yritykset kukoistavat Äly Jam – toiminnan ansiosta. Jameissa vapaaehtoiset nuoret työttömät tuottavat ratkaisuja yritysten haasteisiin. Pohjoinen Keski-Suomi pelastuu! Jyväskylän pelastukseksi nousee mahdottomaan erikoistunut Vaasankadun Radical Collaboration Cafe.

”Ei ole helppoa muuttaa elämäntapaa tai -tyyliä. Sun täytyy haluta sitä. Enemmän kuin mitään muuta. Eikä vaan pelätä ja juosta karkuun. Se on pilannut monta hyvää juttua.” – Narkomaani Jani elokuvassa Reindeer Spotting-

Jos kukaan ei johda, niin mitään ei tapahdu. Itsensäjohtaminen on kaaottisen maailmamme ainut majakka. Lopulta ytimessä olen minä itse. On vaikeaa ajatella eri tavalla ja isosti. Vaikeinta on muuttaa omaa käyttäytymistään. Mitä haluan? Mistä addiktiostani minun on luovuttava jotta pääsen eteenpäin?

Related posts:

Monkey Business – Transforming cultures! Really? Maybe. Meillä on unelma! Luukku 12: Keltaisen meren strategia Oppimista johtamisesta – Prototyyppiasenne käytännössä