Arvopohjaista tekemistä

Bloggaus suomeksi alla:

Itsenäisyyspäivän kirjoituksessani pohdin mitkä arvot tänä päivänä vallitsevat yleisesti ja minkä asian puolesta olisin itse valmis taistelemaan. Kotiseudullani Jyväskylässä näen ja kuulen erilaisia taistelutarinoita resurssiviisauden puolesta. Kohtaan asiaan intohimolla suhtautuvia ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään kaikkensa hyvinvoinnin, puhtaan luonnon ja ruoan, avoimen datan ja, no, paremman Suomen puolesta. Onko tässä niin vahva yhteinen arvopohja, joka synnyttää tulevaisuuden taistelu- ja voittotarinat?

kivesjarvi-juhannus2012

Puhdas luonto, vesistöt, ruoka. Suomalaisille tärkeitä, yhteistä arvopohjaa?

Jyväskylässä on käyty pitkään arvopohjaista keskustelua yleisestä suhtautumisesta kestävän kehityksen haasteisiin. Paljon on puhetta vaadittu, toiset ovat ruohonjuuritasolla toteuttaneet ideoitaan. Vielä muutama vuosi sitten yleinen ilmapiiri ei mielestäni ollut kovinkaan kannustava aiheen ympärillä. Sitran ja Jyväskylän kaupungin Kohti resurssiviisautta -yhteishankkeen myötä olen huomannut selvästi yleisen asennemuutoksen aiheeseen. Aihe otetaan nyt vakavasti ja siinä nähdään paljon mahdollisuuksia.

Jyväskylässä on kannustettu resurssiviisaaseen yrittäjyyteen esim. Sitran Talk Showssa  http://www.sitra.fi/blogi/resurssiviisaus/yrityskin-voi-olla-resurssiviisas lokakuussa sekä Ideajameissa http://sitra.fi/blogi/resurssiviisaus/ideat-jalostuivat-jameissa kehiteltiin resurssiviisaita ideoita eteenpäin. 15 tuettua kokeilua on käynnissä Jyvässeudulla ja ideoita on toteutettu omin päin. Aihe on saanut niin paljon julkisuutta, että monet miettivät arkipäivän valintojen ja tekojen resurssiviisautta sekä ratkaisuja vastaan tuleviin ongelmiin. Hanketta on vielä paljon jäljellä, innolla odotankin mitä kaikkea tässä ajassa ehtii tapahtumaan ja kuinka resurssiviisaus juurtuu uusiksi toimintatavoiksi Jyvässeudulla.

Mitä on resurssiviisaus? Millaista kulttuurin muutosta se tarvitsee tuekseen?

Olemme rakentaneet vuodesta 2009 Hub Jyväskylä  http://hubjkl.wordpress.com/ verkoston kanssa toimintaa Reilusti parempi maailma -teemalla. Hub Jyväskylä elää  nyt hiljaiseloaan.  llolla näen ympärillä tapahtuvan konkreettisesti asioita, joita silloin haluttiin saada aikaan. Nyt voisi olla Hub Jyväskylänkin  uusi mahdollisuus auttaa ja koordinoida resurssiviisaita teemoja eteenpäin.  Jos innostuksen kipinä kytee, niin tässä voisi olla yksi mahdollisuus sinulle.

20130207_101016

Gandhin näkemys siitä miten kaikki lähtee sanoista ja vie kohti kohtaloa.

Loppuun haluan nostaa hattua Liisa Kauppiselle jolla on kutsumus taistella ihmisoikeuksien puolesta, etenkin kuurojen oikeuksien. Hänelle myönnettiin ensimmäisenä suomalaisena YK:n ihmisoikeuspalkinto, jonka on saanut myös legendat Nelson Mandela ja Martin Luther King. Huikea lady!

(Lue uutinen Liisasta täältä: Tuntematon julkkis.)

johku

Johanna on työskennellyt tiiviisti resurssiviisaamman Suomen puolesta.

Kirjoittanut: Johanna

Tagged under

More Action. More Chaos. More Mistakes. More Learning.

© 2008-2015 Monkey and Banana Osk. c/o Crazy Town, Lutakonaukio 7. 40100 Jyväskylä. Y-tunnus: 1864486-7.

Soita toimitusjohtajallemme Tatulle +358 40 831 8118

Monkey Business is a registered trademark of Monkey and Banana osk. Monkeys reserve the right to change themselves and the world.