Mainos on hyvä prototyyppi
- Written by Ville Keksijä Keränen
- Published in Suomi
- Leave a reply
- Permalink
Kuulin Dr. Koert van Mensvoortin esityksen IhminenPlus seminaarissa Mikkelissä 21.9.2016. Hänen juttunsa on kuvitella ja visualisoida spekulatiivisia juttuja, eli asioita jotka ovat ehkä mahdollisia tulevaisuudessa. Kuvittelun lisäksi, hän osaa myös viestiä asioista visuaalisesti esimerkiksi kuvin ja videoin. Hän tekee spekulatiivista töistään mainoksia eli noin 30 sekuntia pitkiä, värikkäitä, tunteisiin vetoavia videoklippejä. Hänen töiden tarkoituksena on synnyttää keskustelua. Esimerkki mainoksesta alla:
Minulla on hieman taustaa markkinoinnissa mm. Tatun kanssa meidän ensimmäinen yhteistyöprokkis oli miettiä Jyväskyläläisen mattokaupan markkinointia. Kuitenkin viime aikoina, vaikka voisin kenties tehdä enemmänkin yhteistyötä myös mainostoimistojen kanssa esim. arvoprosessien fasilitoinnissa, olin jotenkin ajatellut: “nh, mainokset ei ole mun juttu.”
Kuinka väärässä olinkaan, jälleen kerran.
En katso TV:stä koko vuoden aikana muuta kuin Vain Elämää -sarjan, muutaman elokuvan sekä jääkiekon maajoukkuepelit, joten TV-mainoksia näen vain harvoin. YouTubessa hyppään yli 90% mainoksista heti kun pystyn, samoin kaikilla muilla sivuilla ne lähinnä häiritsevät kokemustani. Instagramissa silmilleni välähtää teknisesti mielenkiintoisia hitaita eläviä kuvia, joista ei heti välttämättä ymmärrä onko ne kuvia, videoita vai animaatioita.
Kuertin esityksestä oivalsin, että itseasiassa mainokset ovat loistava tapa kiteyttää ideoita ja konsepteja. Miksi näin?
- Mainokset pakottavat valitsemaan kohderyhmän – kuka on asiakkaamme?
- Mainokset pakottavat valitsemaan fiiliksen, millä asioita tehdään, eli huomioimaan tunnepuolen, joka on meidän päätösten taustalla.
- Mainokset pakottavat olemaan ytimekäs. Kukaan ei jaksa katsella tai kuunnella jaarittelua. Mistä meidän jutussa on kyse? Mitä hyötyä meidän tuotteesta on?
- Mainokset pakottavat miettimään jatkoa. Mitä on tarkoitus tapahtua mainoksen jälkeen? Call for Action.
Miltä sinun tuotteesi näyttää, tuntuu, maistuu? Miltä tuotteesi mainos näyttää,tuntuu ja maistuu nyt? Entä 6kk tai 12kk päästä? Tuotteet ja palvelut muuttuu ja kehittyy, joten mainokset ovat hyvä tapa dokumentoida tätä kehitystä.
Edellisessä blogipostauksessa pohdiskelin, tuleeko tekeminen vai mielikuvitus ensin. Olen pitkään yrittänyt itse vähentää ideasta kokeiluun vievää aikaa, koska uskon että kokeilemalla oppii paljon. Koertin esityksestä ja mainoksista saama idea on, että mainokset ovat hyvä kokeilla sitä mistä tuotteessa tai palvelussa on kyse. Mainokset ovat tulossa takaisin elämääni, koska ajattelin kokeilla niiden tekemistä.