Oppisopimuksen tekoon
- Written by Ville Keksijä Keränen
- Published in Arkisto, Suomi
- Leave a reply
- Permalink
Työelämävalmennukseni raportointi ei oikein ottanut tuulta alleen siinä määrin kuin oli tarkoitus, eli peräti kerran viikossa. Tuntuu, että tekemistä on niin runsaasti ettei kaikkeen riitä aikaa. Olenkin siksi priorisoinut asioita ja koska nyt on taas aikaa tovi, on aika päivittää blogia.
Viime postauksessa en tainnut vielä ymmärtää, että minusta on tulossa yrittäjä. No sen tiimoilta tässä onkin ollut pähkimistä jos jonkinlaista. Olen tehnyt liiketoimintasuunnitelman ja jumpannut sitä eri tahoilla eri asioiden tiimoilta ja kohta se alkaa olla itseäni tyydyttävässä tilassa. Olen myös laatinut To Do -listan, joka auttaa muistamaan kaikki asiat, jotka haluan saada valmiiksi ennen yritystoiminnan aloittamista. Vaikka kaaosta pitää osata käsitellä, tietyt asiat on itseni työskentelemisen kannalta syytä kiteyttää ja sitten vain toteuttaa yksi kerrallaan. Se on minun tapani päästä tiettyyn tavoitteeseen.
Tällä hetkellä listallani on seuraavanlaisia asioita: pankki, vakuutukset, yritysjärjestöt, budjetin laatiminen, nettisivujen kehittäminen, käyntikortin piirtäminen, työtilojen pohtiminen, esitteen laatiminen sekä hinnaston tekeminen. Siihen vielä päälle piirustusvälineiden hankkiminen.
Hinnoitteluun sain loistavan couchauksen ZestMarkin Anulta viime perjantaina. Kiitos Anulle vielä kerran 🙂 Nyt minulla on työkalu, jolla voin pyöritellä hintoja työtunteihin ja tekemiseen soveltuviksi. Super! Vaikka toisinaan on kiva vetää hintoja hihasta taikka hatusta, niin tässä kohdin haluan kunnollisen työkalun itselleni, eli sen hinnaston. Omalla kohdallani hihat ja hattu hinnoittelun menetelmänä soveltuvat enemmän kirpputorille, joilla käyn silloin tällöin. Silloin on kiva vängätä hinnoista asiakkaiden ja myyjien kanssa. Toki omassakin liiketoiminnassa on varmaan joskus sovellettava Hihat ja Hattu -periaatetta, mutta se saa silloin pohjautua varsinaiseen hinnastoon.
Vaikka Jykesillä ja muillakin tahoilla on sanottu, että minulla on hyvin aikaa tehdä kaikki tarvittava yritystoiminnan aloittamiseksi, itseäni ärsyttää tekemättömät työt aika lailla. Sanonta ”Suutarin lapsilla ei ole kenkiä” pätee tällä hetkellä omaan käyntikorttiini, joka edelleenkin odottaa synnytystä. Aaargh, kuinka saisin siitä itselleni passelin version, jota olisi kiva katsella ja jakaa ja josta minut muistettaisiin ja joka vielä kiteyttäisi näpsäkästi sen mitä tulen tekemään?! No, jonkinlainen visio mieleni perukoilla asiasta jo onkin, mutta toteutus vaatii nyt tekoja. Tarjouksenkin olen jo saanut painosta. Väritkin ovat selvillä ja se, että kortti tulee olemaan kaksipuoleinen.
No, nyt en jaksa enempää pakinointia, koska se Lista odottaa tekemisineen ja haluan nyt saada valmista aikaan. Joten palataan tuonnempana taas asiaan. Sillä välin voit käydä kurkkimassa omaa blogiani http://kuvitellen.com/ ja heittää sinne vaikka parannusehdotuksia. Yhteystiedot sieltä ainakin puuttuvat sekä referenssit…
Nyt hihat heilumaan!
P.S. Se oppisopimuskin on siinä listalla ja sitä tässä jo pähkäilinkin ennen postausta 😉