Joulukalenterin luukku 21 – Osuuskunnat pelastaa maailman!

Millainen olisi maailma jos kaikki yritykset olisivat osuuskuntia? Vuosi 2012 on YK:n Osuustoiminta vuosi – ensimmäistä kertaa ikinä. Itse näen osuuskunnan tulevaisuuden yritysmuotona, keinona selvitä globaalin kapitalismin lamasta. Osuuskuntatoiminta on aikoinaan syntynyt pitämään talonpoikien puolta. Estämään silmään pissaamista. Ja sama toimintakulttuurin muutos on jälleen tarpeen sata vuotta myöhemmin. ”Tyhmä maksaa veroja” , julistaa suursijoittaja lehdessä. Sahaten samalla oksaansa. Olisiko aika ottaa käyttöön yritysmuoto joka kestää tuulta ja tuiverrusta? Malli joka perustuu hyvän jakamiseen kaikille osuuskunnan jäsenille. Malli jossa toimitaan vahvasti vertaisina ja voimaannutaan yhteistyöstä. Malli joka mahdollistaa yhteisöön liittymisen ja kokemuksen oman tekemisen tärkeydestä. Kukaan ei olisi pankopoika vaan kaikille tekemistä riittää. Maailma ei pelastu miettimällä tahi raportteja kirjoittamalla. Maailma pelastuu tekemällä. Ja Osuustoiminta on tekemistä. Yhdessä.

 

 

Ihminen tarvitsee uskoa. Uskon joulupukin vahvasti kannattavan osuuskunta toimintaa. Uskon olevamme oikealla tiellä. Uskon osuuskuntaan. Uskon ihmiseen. Onneksi suomessa on uskonvapaus. Uskomattoman mukavaa joulunaikaa ja osuustoiminnallista vuotta 2012!

 

Tatu

Tagged under

Participating individuals in various development processies since 2005 in Finland, Sweden, Spain, Island and Oman in focus to create an organization from future. Yellow playful and sincere. My goal is to make people think and act differently. A total nongeek. Specialties: Participatory Leading Methods, focused on early stages of change processies, culture change, interaction cultures and systems thinking / pragmatism. Yellow clothing! Entrepreneurship, innovation, personal mastery, climbing, learning. Voicing - speaking from heart, raising stupid questions. Suomeksi: Simppeliyskonsultti jonka ydintä on saada ihmiset tekemään kokeiluja jotta syntyy uutta ja asioiden tila muuttuu. #kokeilukulttuuri #kokeilut #oppiminen TEKIJÄ ON SANKARI - AINOA EPÄONNISTUMINEN ON ETTEI OPI, MITÄÄN!

Website: http://www.banana.fi

Google Profile

More Action. More Chaos. More Mistakes. More Learning.

© 2008-2015 Monkey and Banana Osk. c/o Crazy Town, Lutakonaukio 7. 40100 Jyväskylä. Y-tunnus: 1864486-7.

Soita toimitusjohtajallemme Tatulle +358 40 831 8118

Monkey Business is a registered trademark of Monkey and Banana osk. Monkeys reserve the right to change themselves and the world.