Monkeyn Keltaisen Meren Strategia

Monkey Busineksen ensimmäinen virallinen iso keikka elokuussa 2007 oli Strategian lanseeraustilaisuus eräälle yritykselle Pieksämäellä. Se tarjoiltiin Tatulle ja Villelle verkoston voiman tuella. Apinamaisen rohkeasti keikka otettiin vastaan ja tehtiin se mitä osattiin. Yrityksen valitsemana teoriana oli Kim & Mauborgnen Sinisen Meren Strategia ja sen jalkauttamiseen oli valittu Monkey Business. Tietenkään kumpikaan apinoista ei ollut silloin koko kirjaa lukenut, vaikka keskusteli siitä varsin sujuvasti ja oli paljon kuullut. Silti pilotti vähän pelotti. Perusidea oli “hallussa” ja sen haisteltiin olevan hyvin myyvä teesi konsulttikentässä. Ketäpä ei kiinnostaisi luoda tila jossa vapautuu kilpailusta purjehtien yksinään sinisen meren leppoisilla laineilla. Me kuitenkin näimme toisin ja keskityimme ihmisiin. Keikka oli myös samalla ensimmäinen jossa legendaarinen hintatakuumme pääsi heti käytäntöön. Asiakkaan ei tarvitse maksaa ellei koe saaneensa hyötyä. Sillä kerralla asiakas maksoi puolet. Emme ihan yltäneet arvoinnovaatioon, tuohon Sinisen Meren Strategian ytimeen. Käytäntö opettaa.

Tämän syksyn aikana olemme kolkutelleet TOP 500 -listan yritysten ovia. Ja meiltä on useamman kerran kysytty: “miten olette erilaisia?”. Myös Advisor Boardimme on kovasti kysellyt lounastapaamisissa “secret saucen” perään. Me olemme koittaneet vastata ja samalla ajatelleet hiljaa: ”Pitäisihän niiden tajuta, mullahan on keltaiset housut”. Samaan aikaan kiinnostus keltaista kohtaan on myös kasvanut. Yhteistyöstä, jopa fuusioista puhuttu ja huhuttu. Työhakemuksia tulee pallon eri puolilta. Pitäisiköhän koittaa ottaa selvää mistä on kyse. Yrittää nousta sattuman yläpuolelle, kuten Suomen salibandymaajoukkue. Asiakkaat ovat maksaneet laskunsa hyvillä mielin. Olemme onnistuneet ja yllättäneet positiivisesti. Mitä me näemme? Mitä muut näkevät? Mistä tuottamamme arvo koostuu? Mitä käytäntö on meille viidessä vuodessa opettanut tulevaisuuden organisaatiosta?

Olen hidas ja jääräpäinen keltahousuinen oppija. Tarvittiin vain reilu seitsemän vuotta mantraa “ tuota asiakkaalle arvoa niin maailma pelastuu”. Elokuussa vihdoin luin koko Sinisen Meren Strategian ja tajusin. Kyseessähän ei olekaan pelkkä konsulttien myyntikikka paratiisista, eikä pelkkä markkinointi / brandi-ilmeen rakentaminen. Kyseessähän on teoria, jolla yrityksen arvontuotannon hiljaista tietoa saadaan näkyväksi. Siis todelliseksi kilpailueduksi, jolla samalla kevennetään asiakkaan rakenteita / kustannuksia ja luodaan todellista arvoa. Tässä nopea leikkaus Monkey Busineksen Keltaisen Meren Strategiaan.

Olemme luopuneet virallisuudesta, vaikeista sanoista ja oikeassa olemisesta.

Olemme karsineet suunnittelua suunnittelun ja varmuuden harhan luonnin vuoksi, emme harjoita kaavamaista toistamista ja business-peliä.

Korostamme tunteita/puhetta sydämestä eli rehellisyyttä itselle ja muille, itsensäjohtamista, näkyväksi tekemistä ja oppimista.

Luomme arvomme hauskuuden, ufouden ja kokeilujen kautta.

HAUSKUUS?
Oppiminen on meille apinoille hauskaa. Innostavaa. Motivoivaa. Palkitsevaa. Oppiminen on käyttäytymisen muutosta. Oppiminen on aina tunnesidonnaista. Muotoilemme AINA valmennustilanteemme preesensissä hauskoiksi. Meillä on maaginen tatsi luoda oppimisympäristöjä. Saamme ihmiset puhumaan asioista joilla on todella merkitystä ja joita on usein vaikea kohdata. Hauskuus ei ole valmiiksi käsikirjoitettua ja irrallista toimintaa. Se on yksi arvontuotantomme ydin. Se auttaa osallistujia rentoutumaan, lähtemään mukaan ja pysymään hereillä. Se nostaa energiatasoa ja lisää elinvuosia. Se nostaa valmennustemme tehoa noin 300%. Sir Richard Branson: “ Olen aina keskittynyt tekemään sitä mikä on hauskaa.” Työhyvinvointi, motivaatio ja innostus tulevat kaupan päälle. Hauskuus ei tarkoita kritiikin välttämistä. Tutkimusten ( es.Losada, HPT) mukaan positiivisia kommentteja tarvitaan vähintään kolme kertaa negatiivisia enemmän. Optimaali on noin kuusi kertaa enemmän. Take it yellow! Miksi opimisen / työn pitäisi olla vakavaa? Miksi tarvitsisimme negatiivisuutta?

Asiakas Hugosta ja Johannasta:” Valitsimme apinat koska he ovat hulluja ja rehellisiä.”

UFOUS?
Olemme oikeasti erilaisia toiminnassamme emme vain markkinointilupauksissa. Jo pukeutumisesta lähtien. Emme koita nostaa itseämme osallistujien yläpuolelle kertomalla historian meriittejämme. Meillä ei ole valmiita vastauksia ja sen kerromme heti. Meillä on ulkoavaruuden kyky saada ihmiset löytämään vastaukset. Lunastamme luottamuksen teoillamme ja läsnäolollamme. Rakennamme sen päälle yhteisen riemullisen oppimismatkan, kumppanuuden. Emme rakenna yhden teorian tai konseptin varaan. Osaamme pyytää anteeksi, sanoa: “olin väärässä” ja nauraa itsellemme. Ymmärrän sen olevan joillekin liikaa, liian ufoa. Mutta en usko heidän lukevan tätä blogia. Olemme erittäin voimakkaasti arvopohjainen osuuskunta ja se näkyy toiminnassamme rehellisyytenä, vilpittömyytenä ja keltaisuutena. Me osaamme yllättää, positiivisesti.

Asiakas Tatusta:” Joku keltahousuinen hippi tepasteli siellä tuotannossa henkilöstöpäällikön kanssa, ajattelin olevan työharjoittelija. Mutta kun se avasi suunsa niin se puhuikin asiaa.”

Asiakas Hennasta: ”Onko Henna oikeasti olemassa?”

KOKEILUT?
Vain teot muuttavat maailmaa ja luovat uutta. Täydellisyys on hidas kuolema. Heti ensimmäisen valmennuskerran jälkeen lähdemme kokeilemaan käytännössä jotain uutta. Ainut epäonnistuminen on ettemme opi mitään. Tieto luodaan käytännön kautta. Käytäntö on ainut tapa oppia sietämään “virheitä” ja löytämään sitä kautta toimivia käytänteitä. Tekeminen edellä eteneminen tarkoittaa kykyä oppia nopeiten ja pysyä menossa mukana. Se tarkoittaa myös niitä pieniä tekoja jotka sydämessä koetaan oikeiksi. Pienillä teoilla luodaan isoja muutoksia. Pienet teot vaativat itsensäjohtamista, itsensäjohtaminen luottamusta ja luottamus rakentuu tekojen kautta.

Asiakas Jannesta ja Villestä: “En ole pettynyt. Tykkäsin todella, kun heti ohjasitte osallistujat tekemään kokeiluita!”

Keltainen meri – se ei ole kusetusta. Se on tulevaisuus.

Don´t worry – be crappy ja Shitty Protype -hengessä, Jyväskylästä, puuhellan kupeesta Aktiivipoika Tatu.

Tagged under

Participating individuals in various development processies since 2005 in Finland, Sweden, Spain, Island and Oman in focus to create an organization from future. Yellow playful and sincere. My goal is to make people think and act differently. A total nongeek. Specialties: Participatory Leading Methods, focused on early stages of change processies, culture change, interaction cultures and systems thinking / pragmatism. Yellow clothing! Entrepreneurship, innovation, personal mastery, climbing, learning. Voicing - speaking from heart, raising stupid questions. Suomeksi: Simppeliyskonsultti jonka ydintä on saada ihmiset tekemään kokeiluja jotta syntyy uutta ja asioiden tila muuttuu. #kokeilukulttuuri #kokeilut #oppiminen TEKIJÄ ON SANKARI - AINOA EPÄONNISTUMINEN ON ETTEI OPI, MITÄÄN!

Website: http://www.banana.fi

Google Profile

More Action. More Chaos. More Mistakes. More Learning.

© 2008-2015 Monkey and Banana Osk. c/o Crazy Town, Lutakonaukio 7. 40100 Jyväskylä. Y-tunnus: 1864486-7.

Soita toimitusjohtajallemme Tatulle +358 40 831 8118

Monkey Business is a registered trademark of Monkey and Banana osk. Monkeys reserve the right to change themselves and the world.